sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Toko SM 2013 -joukkuekisa

29.6 Pieksämäki


Osallistuimme KPSH:n joukkueen edustajina Voittajaluokkaan, jonka tuomareina toimivat Kaisa Poutanen (seuraaminen, luoksetulo, hyppynouto, tunnistusnouto) ja Ralf Björklund (paikallamakuu, ruutu, liikkeestä istuminen, metallinouto, kauko-ohjaus).

Tuloksena VOI1 (288,5p) ja sij. 1./ 47 :) Joukkueen sijoitus 12./70.

Huisin hieno päivä!! Lähdettiin ilman mitään odotuksia, ja kuinkas kävikään :) Kokeen jälkeen päällimmäinen ajatus oli se, että en osaisi paremmasta kisakumppanista edes haaveilla! Lämpötila huiteli hellelukemissa, mua jännitti ihan luvattoman paljon, mutta koira toimi juuri niin kuin se toimii treeneissäkin -rehellinen pieni työmyyrä <3

Käytiin tsekkaamassa kisapaikka perjantai-iltana. Hyvältä vaikutti: voittajakehät olivat nurmialueen päädyssä ja tilaa oli runsaasti. Kauhukuva ahtaasti rakennetuista kehistä ei siis toteutunutkaan.

Lauantaiaamuna suuntasimme paikalle kisojen alkamisaikoihin eli noin kello yhdeksän. Meidän lähtönumeromme oli 35. ja laskeskelin, että meillä ei ole kiirettä kehään kun ensimmäinen voittajaluokan liike eli paikallamakuu tehtiin kuuden koirakon ryhmissä. Jossain vaiheessa vielä varmistin asiaa "sisäänheittäjältä" joka totesi, että vielä on jäljellä kaksi paikallaoloryhmää ennen meidän vuoroamme. Menin teltalle odottelemaan ja ajattelin, että annan vielä koiran maata varjossa kaikessa rauhassa... Kunnes kuulin, kun liikkuri huuteli kehään numeoa 244... Eli meitä! Viime hetkillä olikin tullut poisjääntejä, joten yllättäin meidän pitikin olla jo kehässä. En siis ehtinyt valmistella koiraa millään lailla, nappasin sen vaan häkistä ja sanoin että "mennään tekemään töitä". Eikä ongelmaa: paikallamakuu 10, pieni partiolainen kun on aina valmis :)

Paikkamakuun jälkeen odoteltiinkin tovi jos toinen kehään pääsyä. Se taisi olla puolen päivän aikoihin kun vihdoinkin oli meidän vuoromme. Oli sen verran kuuma, että annoin Rian olla varjossa häkissä siihen saakka, kun meitä edeltävä koira meni kehään. Ennen kehään menoa otettiin muutama perusasentoon tulo kierron kautta ja pari luoksetulon stoppia lyhyeltä matkalta.

Alla video yksilöliikkeistä:






Seuraaminen 9,5:
Hyvin Riamainen kokonaisuus. Pieniä epätarkkuuksia ja kontaktin pudotuksia mut en aio purnata niistä, koira teki parhaansa ja oli mukavan aktiivinen!

Luoksetulo 9:
Lähti liikkeelle normaalia hitaammin ja sain ajoitettua käskyn niin, että stoppi tuli merkin kohdalle :D Maahanmeno venyi, annoin käskyn myöhässä.

Hyppynouto 10:
Hyvä!

Tunnari 8:
Ai kauhee että jännitti!! Ria tarkisti kapulat kerran ja toisen ja kolmannen ja vasta neljännellä kierroksella tajusi että kappas, siellähän on oma :) Mut pisteet kuitenkin koiralle: teki rehdisti töitä, ei häslännyt, ei paineistunut, ei alkanut säätämään!

Kokonaisvaikutus 10

Tässä välissä oli pieni tauko. Päästiin kuitenkin melko nopeasti seuraavaan kehään, ei nimittäin odoteltu ehkä tuntiakaan. Ennen kehään menoa Ria lepäili häkissä enkä juurikaan "viritellyt" sitä ennen kehää.

Ruutu 7:
Ohjaaja MOKASI!!!!! Katsoin, että Ria on takanauhan päällä, enkä uskaltanut antaa maa -käskyä ennen kuin oli korjannut eteenpäin. Siinä säätäessä ei sitten mennytkään maahan ensimmäisellä käskyllä. Lopussa tuli vielä luokse ihan miten sattuu, vaikka tätä on kyllä treenattu... Mikä lie aivopieru jälleen. No mut onneks saatiin pisteitä eikä mennyt nollaksi.

Liikkeestä istuminen 9,5:
Annoin avun mutta jostain syystä silti saatiin hyvät pisteet... No mut en reklamoi ;)

Metallinouto 10:
Tuomarin kommentti: paras metalliesineen nouto pitkiin aikoihin :)

Kauko-ohjaus 9:
Ei tekniikaltaan mikään puhdas sarja, eli liikkui s-m ja s-i. Mut toisaalta, ei ole tehnyt kotonakaan pitkiltä matkoilta sataprosenttisen puhtaasti, joten teki sen minkä tällä hetkellä osaa.

Kokonaisvaikutus 10


Ria ruudussa. Kuvaaja Hertta Mikkonen


Olin ihan supertyytyväinen Riaan! Otettiin pistemenetyksiä ohjaajan mokelluksista (luoksetulon maahanmeno -> käsky myöhässä, ruutu -> luulin että on ruutunauhan päällä), mutta Ria teki parhaansa. Se ei paineistunut ohjaajan jännittämisestä (en muistanutkaan, miltä tuntuu jännittää tokokokeessa, yleensä kun saan "kyläkisoissa" rauhallisen mielen viimeistään siinä vaiheessa kun seuraaminen alkaa!), ei väsähtänyt helteessä, ei ottanut häiriötä viereisistä kehistä.

Jonkin verran tuli kokemattoman koiran pieniä virheitä (tunnarin tarkistelut, ruudun luoksetulo), mutta 2,5 -vuotias ei voi olla vielä kovinkaan rutinoitunut tokokoira :)

Pisteitä jaettiin joissain liikkeissä melko runsaalla kädellä, mutta onneksi niitä näytti satelevan tasapuolisesti kaikille. Siitäkään huolimatta ykkösiä ei sadellut kovinkaan runsain määrin: 47 osallistujaa, 7 ykköstulosta.

Anna ja Kepo, meidän luottotreenikaverit <3 olivat samaisessa luokassa neljänsiä pistein 281,5. Ehkei me olla kulutettu turhaan aikaa treenikentällä ;)


10 kommenttia:

  1. Ihan mieletöntä, huikeeta!!!! Paljon paljon onnea Ria ja Outi :)

    VastaaPoista
  2. Huikeeta!! Paljon onnea vielä tätäkin kautta :)

    VastaaPoista
  3. Älyttömän hyvännäköistä menoa!! Isot onnittelut hirmu hienosta menestyksestä!!! :)

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea Outi ja Ria!! Näyttää kyllä niin hyvältä teijän tekeminen. Millonkas ootte menossa EVLään?:))

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia onnitteluista! Alunperin tähtäimessä oli mennä syksyn aikana EVL:aan, mutta kun piirinmestikset on elokuun lopulla niin en usko, että saadaan EVL:aa mallilleen siihen mennessä... Eli jos sen yhden VOI-kokeen vielä kävisi piirinmestaruuksien joukkuekisassa ja katsois EVL:an kokeen lopummalle vuotta :)

    VastaaPoista
  6. Olitte kyllä niin taitavia <3 Oli mahtava fiilis katsoa teidän osaamista - Pikku-Ria veti niin proona - ja ohjaaja kans!

    VastaaPoista
  7. Hieno Riia, ja hyvä tiimi ootte! <3

    VastaaPoista