torstai 24. lokakuuta 2013

Lainakoiran ohjaamista ja tokon luokkatreeni

Su ja ma ajettiin ACElle. Anna oli flunssainen, joten sain tilaisuuden ohjata Kepoa. Oon joskus vuosi takaperin tehnyt Kepon kanssa jotain ihan pientä "pentutreeniä", mut muuten en ole ohjaksissa ollut. Ihan huippu tilaisuus kokeilla maxikoiran viemistä radalla! Sanoinkin, että nyt tämä alkaa vasta tuntua agilitylta kun on nuo hypytkin mukana, ja koira siis oikeasti hyppää! Tosi paljon enemmän joutui miettimään sitä, että kuinka paljon koira tarvitsee tilaa hypyille vienneissä jne kuin Rian kanssa. Ja toinen suuri ero oli se, että pääsin esim. niistosta liikkumaan tehokkaammin alta pois kuin mitä olen tottunut Rian kanssa tekemään -samalla siis oivalsin, miltä ohjaaminen tuntuu kun koira ei poista estelukituksia ohjaajan liikkeen mukana, vaan hoitaa annetut tehtävät rehdisti loppuun saakka. Sitä suuremmalla syyllä aletaan tehotreenata Riankin kanssa nämä asiat kuntoon (jotka ois tosin pitäny treenata jo aikapäiviä sitten...).

Kepo oli sunnuntaina tosi kuuliainen, teki kontaktit ja kepit hienosti jne. Maanantain treenissä oli selvästi jo röyhkeämpi ja kuumui enemmän, ja radalla oli vaikeampia kohtia jotka tuottivat vähän vääntöä. Sain myös mukavan tällin sormeeni kun tartuttiin Kepon kanssa narulelusta samasta kohti kiinni... Nyt ymmärrän, että miks jotkut käyttävät niitä palkkaushanskoja :P Ei vaines, oma moka kun työnsin käteni väliin vaikka mua olikin asiasta "varoiteltu".

Rian kanssa tehtiin pientä radanpätkää myöskin. Puomia kokeiltiin yhdessä kohtaa niin, että jäin taakse -ei osaa. Jää himmaamaan ihan hullun paljon. Ehkei ole vieläkään ajankohtaista tehdä mitään liian vaikeita puomitreenejä, mut totuushan on se että on se aivan liian vahvasti mun liikkeessä kiinni.



 
 
 
Tiistainen pidettiin huilipäivä treeneistä ja ihan vaan lenkkeiltiin. Keskiviikkona meillä oli kimppatreeni Kuopio-Varkaus alueen VOI/EVL-tokoilijoiden kesken. Tämä on nyt uus systeemi ja nämä taisivat olla tälle syksylle kolmannet yhteistreenit. Kokoonnutaan siis säännöllisesti eri kentille, rakennetaan kehät (2-4 kehää, osallistujamäärästä riippuen) ja tehdään luokat läpi. Saa hyvät häiriöt ympärilleen ja sellaista sopivaa kokeentuntua kun on vieraampi liikkuri ja vieraita koiria ympärillä.
 
Treenipaikkana oli Kuopiohallin kenttä, joka oli tosi surkeassa kunnossa. Paikoittain se oli tosi loskainen ja märkä, ja joistan kohti jäinen. Jouduttiin siis vähän varioimaan ja valkkailemaan sellaisia turvallisia kohtia joissa ei ollut liukastumisvaaraa. Ja ne liukastumisvaarattomat kohdathan oli sitten puolestaan niitä järkyttävän sohjoisia ja märkiä, joten ei paljon viitsiny vesilätäkkössä tarkoituksella koiria istuttaa/makuuttaa.
 
Tein liikkeet palkaten kun oltiin vasta oltu kokeessa.
 
Ria teki ekassa kehässä hyppynoudon, kauko-ohjauksen, luoksetulon ja ruudun. Hyppynouto niin, että palkkasin ensin lelulla perusasennossa pysymisen heiton jälkeen, siitä päästin sitten suoraan esteelle ja noutoon, ja palautus taas suoraan leluun. Kauko-ohjaus pallopalkalla, nosti alkuun jätössä kyynäröitä ylös (ällö märkä kenttä) mut toisen jätön teki hyvin. Tein lyhyempää sarjaa sekalaisesti n. 10 metristä, jonka jälkeen palkkasin ensimmäisen istumisen n. 20 metristä. Teki kivasti! Luoksetulo ei ollut mikään paras, mut olin tyytyväinen kun reagoi pysäytyskäskyihin eikä yrittänyt tulla läpi. Tätä en jäänyt hinkkaamaan vaikka stopit olisivatkin saaneet olla terävämpiä. Täytynee treenata paremmalla pohjalla seuraavan kerran. Ruutu oli huono... Eka ei merkannu merkkiä, vaan oli menossa suoraan ruutuun. Kuulemma muutkin koirat olivat tarjonneet samaa, joten jokin hahmotushäiriö siinä ehkä oli. Merkit kyllä hukkuivat loskaiseen kenttään aika hyvin. Ruudun paikka oli myös kadoksissa, tarjosi sitkeästi vasenta takamerkkiä vaikka autoin monenmonen yrityksen jälkeen. Mikä lie, täytynee tämäkin tehdä nyt lähipäivinä uudestaan.
 
Toisessa kehässä tehtiin zeta, ohjattu, tunnari ja seuraaminen. Zetassa halusin tehdä istumisen, se kun meni mönkään viikonlopun kokeessa. Eka sivun seuruutin, liikkuri huuteli käskyä -ei reagoinut, hyvä! Toka sivulle piti tehdä istuminen, mut jäi seisomaan:( Hölmö kun edes tein sen, meni vasta ehkä kolmannella kerralla istumaan ja vahvan kroppa-avun kera. Ohjattu oli hieno, otettiin vasemman nouto. Palkkasin merkin erillisenä koko liikkeen jälkeen. Nyt oli hiljaa kun kapulat vietiin. Musta tuntuu, että ääni tulee herkemmin kun alla on palkattomia liikkeitä... Tunnari oli superhyvä, oli rauhallinen ennen lähetystä ja kehuin siitä. Kapuloilla kaunis haistelu, palautuksen otin perusasentoon asti. Loppuun ihan vähän seuraamista lelupalkalla, lähinnä suoraa ja pari käännöstä ja pieni juoksuosuus. En ottanut seuraamisessa mitään missä olis tullut perusasentoja, kun on jäänyt niissä jonkin verran viime aikoina seisomaan enkä halunnut vahvistaa ongelmaa.
 
Suorituduttiin olosuhteisiin nähden ihan hyvin, eikä kyllä koskaan ikinä tule olemaan koetta paikassa jossa tarvotaan nilkkaan asti loskassa ja välillä oikeasti vedessä! Ja vaikka Riaa selvästi välillä ällöttikin, niin ei mennyt kuitenkaan vääntämiseksi vaan se koko ajan yritti. Lähinnä ällötys näkyi just kyynärien ylösjättämisenä maahanmenoissa ja zetan istumisessa. Hieno Rii!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti