Elossa ollaan ;) Ja ollaanpa ihan treenattu ja kisattukin melkoisen ahkerasti! Aloitetaan purkamaan tätä blogihiljaisuutta agilitykuulumisilla, seuraava postaus voisi painottua sitten vaikkapa tokoon.
Huhti-toukokuussa kisailtiin suhteellisen ahkerasti ja vihdoin se päivä koitti, jota tässä on vuoden ajan odoteltu: useampi kisarata peräkkäin tuntui hallitulta ja hyvältä kokonaisuudelta, me tehtiin paljon läheltä piti nollia, ja sitten muutama ihan oikea nollakin: Kajaanissa 26.4 saatiin luvanolla Minna Väyrysen radalla, Joensuussa 1.5 Reetta Mäkelän radalta SERT ja siirto kakkosiin, ja kakkosten ensimmäinen luvanolla Varkaudessa 18.5 Anne Huittisen tuomaroimana. Voin sanoa, että kaiken tämän säätämisen jälkeen onnistumiset ovat maistuneet niiiiin makealta! Aikaahan tähän meni, mutta heikkoina hetkinä on vaan ollut pakko uskoa siihen, että kyllä ne palaset loksahtelevat paikoilleen. Ja se paras fiilis on ehdottomasti tullut kuitenkin siitä, että nyt me pelataan ajoittain jo ihan kivasti Rian kanssa yhteen! Tietty edelleen vastaan tulee niitä "totaalileviämisiäkin", mutta kai ne kuuluu asiaan ;)
Talven aikana onnistuttiin saamaan yksi suurempi ongelmainen aikaiseksi: keinu. Alkuvuodesta Ria tuli Jyväskylän kisaradalla kesken keinun pois, eli lähti kiipeämään, mut melkein heti loikkasi sivusta alas. Ajattelin tuolloin, että se oli jokin yksittäinen työtapaturma, enkä tehnyt asiasta suurempaa numeroa. Seuraavan kerran ongelma ilmeni Seppo Savikon valmennuksessa Hukkahallilla maaliskuussa, eli Ria suorastaan väisti keinua. Kevään kisaradoilla himmasi keinulla ihan älyttömän paljon useamman kerran, mutta pois loikkasi ainoastaan Kajaanin ekalla radalla huhtikuussa. Ollaankin nyt palattu esteosaamistreeniin ja oon käyttänyt makupala-apua keinun päässä. Tuntuisi toimivan, ainakin eilisten möllien perusteella.
Toinen murheenkryyni on ollut puomi. Tajusin, että sen esteen kohdalla vähän kaikki on mennyt kisaamisen myötä metsään: liikeavulla (vedättämällä) tulee paremmin, mut ei osaa puomia jos jään taakse. Kisaradalla on tullut myös esiin sitä, että mun mielestä odottaa liikaa radan jatkumista, eli himmaa laskeutumisosalla, jännittyy, ja odottaa tule-käskyä. Jokaisessa kisassa oon vaatinut alas asti, mut todennäköisesti vähän väärin keinoin... Ei se "pumppaaminen" (=miljoona kiipee-käskyä) kouluta koiraa pätkääkään... Puomiakin ollaan tehty nyt treeneissä erillisenä ja mahdollisimman erilaisilla versioilla ja paljolla palkalla; lähinnä oon jäänyt taakse, jotta mun liikeapu ei olis mukana. Palkkaaminen on helppoa silloin, kun puomia tehdään erillisenä esteenä (syö namin), mutta osana rataa paras palkka on itse radan jatkuminen, eli makupalapalkkaaminen tuntuu lähinnä koiran "kiusaamiselta".
Käytiin eilen mölleissä tsekkaamassa kontaktiosaaminen. Rata oli helppo, ja mukana oli onneks kaikki kontaktit. Sama rata tehtiin kahteen kertaan. Ekalla kierroksella vein makupalan keinun päähän, teki ihan superhienon keinun vaikkei tainnut kyllä namista paljon välittää :) Puomilla ei jäänyt killumaan liian korkealle, vaikkei mitään tykkivauhtia alas tullutkaan. Mut tässä vaiheessa pääasia, ettei tosiaan jäänyt seisoskelemaan keskelle laskeutumisosaa!
Kiitos Annelle kuvaamisesta, ihana kun joku vaivautuu laittamaan videot vieläpä youtubeenkin :) Hävettää katsoa taas tuota omaa "laiskottelua" (mm. keppejä ennen hypyillä olisin voinut oikeasti edes yrittää kääntää :P), mut näytettäköön videot tuon hienon keinun takia. Ekalla radalla en tajunnut rimaa ennen kuin radan jälkeen, mut Ria kyllä pudottelee niiiin äärimmäisen harvoin että laitettakoon tuo vaikkapa meikäläisen A-ilakoinnin piikkiin.
https://www.youtube.com/watch?v=nYiTpGelhYM
Todella kivan näköistä tekemistä, tätä on ilo katsella!
VastaaPoistaOlette kyllä kehittyneet hurjan taitaviksi! Tuntuu lohdulliselta seurata, miten palaset loksahtelevat kohdalleen kaikkien haasteiden ja epätoivon hetkien jälkeen - niitä kun on tuon omankin medikelpien kanssa todellakin koettu. Nyt ollaan Hatin kanssa jo siinä pisteessä, että lupaavia ratoja tulee enemmän kuin totaalileviämisiä, ja onpa se ensimmäinen nollakin ollut lähellä jo monta kertaa, mutta aina kompastutaan johonkin pikkujuttuun. Välillä niin turhauttaa, kun näkee koiran potentiaalin ja tuntee itse olevansa suurin hidaste menestyksen tiellä, mutta sehän tästä toisaalta tekee niin kiehtovan ja koukuttavan lajin :)
VastaaPoistaOnnittelut teille hienoista suorituksista ja tsemppiä tuleviin koitoksiin!