lauantai 6. syyskuuta 2014

Maaningan kisat 6.9.14

Viisailla ohjausvalinnoilla saattaisi jopa onnistua -tyhmillä otetaan sitten huonoja vientejä ja kieltoja ihan urakalla :/ Tänään Elina Hannikaisen radoilla teemana oli siis esteiden ohitukset. Koira tuntui tosi hyvälle ohjata, eli ihan saa meikäläinen katsoa peiliin jälleen kerran. Taas jäi puuttumaan ohjaamisesta se kunnollinen röyhkeys, vaikka oma fiilis ennen ratoja ja radoilla oli hyvä. Vähän sellaista sinne päin -tekemistä.

Eka rata jäi videoimatta, sieltä kuitenkin hyl. Toka radalta yhden hypyn ja A:n ohitus; video alla. Viitosella jään pyllistelemään koiran taakse; alkuperäinen ajatus oli tehdä valssi 4-5 väliin, mutta jäin jumiin kolmoselle ja yritin paniikkikääntöä takaa ohjaten -ohi meni viitosesta, totta kai! A:lle vientiä arvoin; ei ollut tiukka vienti ja ajattelin, että vastakäännös on turhan tiukka ohjaus tuollaiseen kohtaan. Heitin sitten vaan muurille ja ajattelin, että kyllä se A:n ottaa, mut varmaan olis tuohonkin tarvinnut tehdä vähän jotain... Linjata muuria, jarruttaa, ihan mitä vaan. Taas vaan oletin enkä ohjannut.

No mutta päivän plussat: Koira tuntui kivalle viedä, kepit olivat molemmilla radoilla priimaa ja uskalsin tehdä irtoamisia sivuttaissuunnassa (nämä + taaksejäännit on edelleen kisaradoilla vähän riski, jättää herkästi viimeisen välin tekemättä kun tulee kiire perään) ja kontakteilla ei jäänyt killumaan liian ylös -mietin tosin, että pitäisikö noiden nopeiden vapautusten vastapainoksi välillä ottaa vähän maltillisempia seisotuksia 2on-2offissa? Nyt ollaan saatu taas alasmenoja nopeammiksi nopeilla vapautuksilla.


1 kommentti:

  1. Mä harrastan just niin ton muuri/A:n ohitus kohdan tapaisia ohjaushäröjä (ohjaamattomuutta): vähänkö kiukuttaa aina radan päätteeksi, että miksi ei tehnyt mitääään (nimenomaan jotain vekkausta/linjausta/jarrua/ihan-mitä-vaan). Että jos yhtään lohduttaa, et ole ainoa! :D
    Kontakteihin en osaa sanoa mitään: meillä seilaa kontaktiosaaminen ihan kokoajan (*huokaus*).

    VastaaPoista