perjantai 25. tammikuuta 2013

Keskiviikon toko

Ryhmätreenit Telkkisillä.

Liikkeet meni ihan jees, mutta jotenkin oli tunne, että Ria ei ollut ihan sataprosenttisesti koko aikaa hommassa mukana... Mm. otti häiriötä treenin loppuvaiheessa halliin tulevista ihmisistä; lienee taas ilmassa juoksujen jälkeistä hölmöilyä, kun eipä ole aikoihin tuota tehnytkään :/

Aloitettiin ruudulla. Liike kertaalleen kokonaisena, tosin luoksekutsumisen jälkeen jäi seuraamisosio toteuttamatta kun tuli hallin seinä vastaan. Lähetys tehtiin niin, että palkkasin kun otti kontaktin ennen lähetystä. Ruudussa paikka olis saanut olla vähän syvemmällä. Maahanmeno hyvä. Kehuin kun kävelin kohti, ja siitä johtuen Ria jotenkin pompahti ruudussa mut jäi makaamaan. Kutsuin liikkurin toisen "käskyn" jälkeen, mut ei reagoinut; näitä ei olla juuri tehty.

Tehtiin myös muutamia lähetyksiä niin, että palkkasin paikasta ruudussa. Huonoa palkkaamista, Ria ehti ajatella liikaa ruudusta minuun päin; olis joko pitänyt yrittää palkata nopeammin ruudun taakse, tai mennä viemään palkka ruutuun. Tehtiin paikkatreeniä vapaana lähetyksenä + perusasennosta niin, että teetin ensin maahan-istu -asennonvaihtoja. Nyt oli tosi hyvä ilme, eli ei kyylännyt ruutua vaan oikeasti kuunteli käskyjä. Hyvä Ripettäjä!

 
 
Ruudun jälkeen tehtiin tunnari kisanomaisesti. Tässä liikkeessä näkyi pieni "poissaoleminen" vauhdissa ja huonossa perusasennossa. Liikkeen alussa sähläsin itse, eli en muistanut sanoa "istu" käskyä ennen kuin käännyin, joten Ria meinas kääntyä mukana. Kapuloilla työskenteli erityisen kauniisti ja nappas oman heti kun sattui kohdalle.
 
 
Tauko, jonka jälkeen paikallaolot. Istuminen ja makuu molemmat kivasti, näissä ei mitään moitittavaa.
 
Tein loppuun vielä noudon palautuksia tunnarikapulalla ja metallilla, joissa jäi kyllä tosi vinoon useamman kerran. Ria on ollut näissä aikaisemmin tarkempi, mutta nyt oli kyllä tosi laiska takaosa... Metallinoudon heiton odottamista treenattiin niin, että Ria istui edessäni kun heittelin kapulaa. Jalat pysyivät paikoillaan mutta pää kyllä pyöri. Tehtiin sitten mm. kauko-ohjauksia ennen kuin päästin noutoon.
 
Luoksetulo jäi tekemättä omaa laiskuuttani ja suunnittelemattomuuttani. Ajattelin, että en ala säätää kun ei ollut oikein kunnollista suunnitelmaa... Tästä ei saa kyllä nyt luistaa vaan pitänee viedä hommaa kotona eteenpäin ennen ensi viikon kimppatreenejä ;)
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti