Ollaan tehty muutama tosi onnistunut tokotreeni nyt kuluneen viikon aikana. Työstetty on ohjattua noutoa, zetaa, hiukan seuraamista ja ruutua. Ohjatussa ollaan keskitytty liikkeen alkuosaan, eli odottamiseen kun kapuloita viedään, sekä merkille menoon. Ria alkoi jo kahden treenikerran aikana tarjoamaan kontaktia kapuloiden viennin aikana; aikaisemmin se on siis tuijottanut silmä kovana liikkuria + kapuloita, ja samalla kerryttänyt kierroksia kun odotus noutoon on päässyt kasvamaan aivan liian suureksi. Tämä kontaktin ottaminen vaikuttaa kyllä jo heti muutaman treenikerran jälkeen toimivalta jutulta, eikä ääntä ole tullut! Pikkuasia, jota hassua kyllä en ole tajunnut aikaisemmin ottaa käytäntöön.
Zeta tehtiin eilen liikkeenä liikkurin käskyttäessä. Teki jäävät hyvin, seuraamisessa vähän painoi/edisti mut oli kivan skarppi. Täytyy ennen seuraavaa koetta ketjuttaa seuraamiskaavio + zeta. Tavoite olis saada seuraavassa kokeessa luokan alkuosa onnistumaan niin, että voisin itse olla siihen(kin) tyytyväinen.
Ruudussa ollaan otettu erillisenä paikan tarjoamista ilman pysätyskäskyä + ruutuun menoa merkiltä niin, että matkalla on ollut noutokapuloita/merkkihäiriöitä joiden ohi täytyy juosta. Oon ollut tosi tyytyväinen viimeaikaisiin ruututreeneihin.
Seuraavaan koe on näillä näkymin 8.9, ja siihen saakka keskitytään juurikin luokan alkuosan hiomiseen + muiden liikkeiden ylläpitotreeniin. Tää on kyllä tällä hetkellä niin kiva laji, tuntuu että on tosi selvät sävelet kun vertaa esimerkiksi sellaiseen toiseen lajiin, nimeltään agility...
Ja kivasti aasinsillan kautta siis tähän "murheenkryyniin" (ja nyt tulee myös sitä marinaa, varoitus jo etukäteen). Ollaan kisattu ahkerasti. Niin ahkerasti, että välillä oon jo miettinyt että onkohan tässä mitään järkeä ;)
Pieni yhteenveto näin alkuun, kun en ole jaksanut kirjoitella kisaraportteja sen tarkemmin:
*Varkaudessa 13.7 Ria teki molemmilla radoilla lentokeinut + rima tuli alas. Lentokeinuja teki moni muukin ykkösluokkalainen, mutta sitten kun niitä teki kakkoset ja kolmosetkin, niin tuomari Sami Topra alkoi tutkailla keinua tarkemmin... Ja siinä oli ollut kuulemma jokin sellainen vika, että keinu laskeutui koiran painosta liian myöhään, jolloin koirat eivät tajunneet himmata vauhtia tarpeeksi ajoissa... Eli jos näihin jälkikäteen kuulemiini asioihin on uskominen, niin en laita keinuvirheitä täysin osaamattomuuden piikkiin.
*4.8 kisattiin Joensuussa: Siellä homma levisi ihan kokonaan; koira flänkkäsi esteitä, pudotteli rimoja, me ei pelattu ollenkaan yhteen. Ahdistava reissu. V*****i, hävetti, ärsytti. Olin tosi huono!
*10.8 käytiin Iisalmessa Tuija Kokkosen radoilla; Tuijan radoilla oli paljon sellaisia kohtia, joissa esteet eivät olleet ollenkaan samassa linjassa vaan hyppy syötti seuraavasta ohi, ja ne kohdat koituivat meidän kohtaloksi. Otettiin siis useampi kielto/esteen ohitus molemmilla agiradoilla ja yksi kielto hyppärillä. Kepit ja kontaktit olivat hyvät, niistä jäi hyvä fiilis!
* Tänään 24.8 kisattiin Maaningalla Allan Mattssonin radoilla. Ekalla radalla tuli vaikka mitä kämmiä, mm. pitkästä aikaa keppivirheitä (korjattiin näitä hyvä tovi), toka rata oli nolla aina toiseksi viimeiselle esteelle saakka joka oli rengas. Luulin, että hakee loppusuoralla olleen renkaan hyvin niin kuin on aina kisoissa hakenut, mut menikin kehikon läpi ja ampui viimeisen esteen yli maaliin. Hienoa... Teki myös hitaat kontaktit.
Matkalla on siis tullut vastaan vaikka sun mitä, mut kyllä sieltä voi nähdä esteosaamispuutteiden lisäksi yhden yhteisen nimittäjän: huono ohjaaja. Fakta on se, etten edelleenkään tiedä, kuinka tuota koiraa pitäisi viedä... Treeneissä Ria antaa enemmän anteeksi: kun oon myöhässä, se kyselee/varmistelee enemmän, mut kisatilanteessa se kuittaa ohjaajan hitauden omilla ratkaisuillaan. Joko mennään esteelle, joka sattuu olemaan lähimpänä, tai sitten vaan juostaan ilman mitään päämäärää. Kontakteilla se ei sikaile, kepit se tekee nykyään melko varmanoloisesti, eli hakee hyvin ja on malttanut tehdä tämänpäiväistä lukuunottamatta rehdisti loppuun. Mut raukkaparka varmaan toivois, että ohjaaja kykenis antamaan sen verran selkeät signaalit että olis edes suurinpiirtein hajua mitä on tapahtumassa seuraavaksi...
Tehdään edelleen treeneissä liikaa pientä pyörittelyä. Pitäis tehdä enemmän sellaisia ratoja, joissa ei pyöritellä vaan edetään... Ja kun minusta ei ole kilpajuoksuun tuon elukan kanssa, niin pitäisi varmaan miettiä myös niitä ratkaisuja joilla oppisin hoitamaan tietyt tilanteet takaa ohjaten.
Mulla ei ole myöskään edelleenkään kisapäätä. Tokossa on, mut agilityssa ei. Ja se ei vissiin kehity muuta kuin kisaamalla... Eli ei kai meillä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin laittaa uutta matoa koukkuun ja kokeilla josko se joskus nappaa -väkisinkin ennemmin tai myöhemmin ;) Tarviis vaan saada välillä onnistumisiakin jottei ihan turhautuis yrittämiseen.
Tähän agilitytarinaan voisi sanoa, että sellaista se on ;)
VastaaPoistaOn mullakin kaikkien koirien kanssa ollut jos jonkinmoista kommellusta kisoissakin. Noah on jäänyt seisomaan A:n harjalle, kieltäytynyt keinusta, hypännyt renkaan sivusta, alta, päin ja tullut kokonaan ohi. Juoksennellut putkien ohi, hidastellut kontakteilla jne. Taku taas... Taku on mennyt niin hitaasti, että jäänyt miljoona sekuntia nykyisistä ajoista, ei kestänyt neg. palautetta - lähti radalta, Keksi jo 3-luokassa jonkin aikaa kisattuamme, ettei menekään keppejä puolta väliä pidemmälle... siinä sitä sitten seisottiin, jossain vaiheessa loppu käveltiin ja ahkeran treenin kautta lopulta vedettiin täysillä. Milosta en viitsi edes puhua :D
Treeniä vaan lisää ja keskity olennaiseen eli kokonaisuuteen. Älä aina tuijota sitä lopputulosta. Yhden ongelman saat korjattua nuoren koiran kanssa, niin seuraava odottaa nurkan takana ja jossain vaiheessa palataas taas siihen ensimmäiseen. Agilityssa koira ei ole koskaan "valmis" :)
On aina niin lohdullista kuulla, että huiputkaan eivät ole kivunneet sinne huipulle ilman pieniä vastoinkäymisiä :)
VastaaPoistaEnsimmäistä kertaa nuoren koiran kanssa kisaavana sitä vaan ei näköjään edelleenkään ymmärrä, että mitä tahansa voi tulla vastaan. Ja jotenkin sortuu tuijottamaan liikaa tuloksia, vaikka pitäisi tosiaan oppia katsomaan sitä kokonaisuutta. Mulla on opettelemista -mut onneks virheet ja erehdykset taitavat kuitenkin opettaa kaikista eniten, tai niin ne viisaat ainakin väittävät ;)