perjantai 24. toukokuuta 2013

Kohti SM:iä

Viime sunnuntaina valittiin edustusjoukkueet tokon SM:iin. Ykkösjoukkueen ylemmät koirakot olivat jo ennakkoon varmat; meillä on ihan huikean hyviä EVL koiria joille ykkösjoukkueen paikat annettiin ihan ansaitusti. Jännitettiin, että saadaanko kakkosjoukkuetta kasaan, kun (harvinaista kyllä) joukkueen ilmoittaminen meinasi jäädä kiinni alemmista koirakoista. Saatiin kuitenkin haalittua mukaan riittävästi alo ja avo -koirakoitakin, joten kakkosjoukkue pääsee kisaan mukaan myöskin. Ria lähtee kakkosjoukkueen mukana hakemaan voittajaluokasta arvokasta kisakokemusta isoista kisoista :)

Meillä on nyt tokossa hyvä tiimi ympärillämme: SM -koirakot treenaavat kimpassa säännöllisesti, vähintään kerran viikossa, ja sen lisäksi on oman ryhmän treenit. SM-treeneissä keskitytään häiriökestävyyden kasvattamiseen, eli pyritään järjestämään kisanomaisia treenitilanteita isoine häiriöineen. Useat koirat treenaavat yhtä aikaa, viereisessä kehässä saattaa joku heittää kapulaa kun oman koiran täytyy keskittyä seuraamiseen jne. Oman ryhmän treenit aion käyttää siihen, että hiotaan juttuja joissa tarvitsen paljon apusilmiä ja liikkurointia. Kotona sitten värkätään kaikkea pikkuviilailua.

Olen tehnyt treenisuunnitelmaa aika pitkälti viimeisimmän kokeen perusteella. Ollaan tehty vielä tässä vaiheessa melko paljon liikekokonaisuuksia, mutta mitä lähemmäs koe tulee niin sitä enemmän aion paloitella liikkeitä ja palkkailla pikkujuttuja. Ja pidetään yllä sitä kaikkein tärkeintä: hyvää fiilistä!

Rian kanssa on ollut nyt ihan superkiva treenata. Tänään treenattiin oman ryhmän kanssa Haukkumajalla, ja jäi kyllä tyytyväinen olo. Aloitettiin kehään menolla, eli liikkuri kutsui liikkeen aloituspaikkaan. Ria teki pienesti "tsekkaamisen" ympärilleen, eli vilkaisi kehään mennessä merkkejä/kentällä olevia kapuloita, mutta se oli sellainen todella pieni tarkistus ja sen jälkeen oli skarppi. Näin haluaisin sen toimivan kokeessakin, eli ok jos tarkistaa, kunhan on heti toimintavalmiudessa eikä jää kiinni rekvisiittaan. Liikkeestä istumiset tehtiin kuuntelutreeninä: heitin makupalan jolla sain koiran irtoamaan, käänsin selkäni kohti koiraa ja kun se lähti juoksemaan kohti niin annoin käskyn. Apuohjaaja klikkas kun istui, itse en siis nähnyt että mitä koira teki. Hyviä istumisia ja hyvä kuuntelutreeni noin niin kuin muutenkin. Näin saadaan istumista vahvistettua ilman, että aina tarvitsee vääntää sitä seuraamista valmistelevassa osiossa. Luoksetulossa jättö ja läpijuoksu, jätössä jouduin kerran huomauttamaan kun venytti etuosaansa eteenpäin "käsky" -sanan aikana. Ruutu kokonaisena liikkeenä, teki hyvin! Kentällä oli kapuloita, mut ne ei häirinneet. Puun kierron kautta ruudun loppuosaa, eli kierto ja kutsu seuruuseen. Lopuksi vielä vaikea tunnari todella pitkältä matkalta, veikkaan että matka oli yli tuplat kisamatkasta. Odotus siitä, että pääsee kapuloille oli liian korkea, eli nyki ja hötkyi. En sitten päästänytkään suoriltaan noutoon vaan teetin ylimääräisiä tehtäviä, kuten puun kiertoa ja sivulta maahanmenoa, ja kun oli kuulolla niin sai mennä kapuloille. Mielettömän siisti tunnari: lähti haistelemaan reunasta (kapulat rivissä) ja kun oma osui kolmantena kohdalle niin nappas sen suuhunsa ja palautti ihan tykkivauhdilla hyvään perusasentoon!

Oon ainakin tässä vaiheessa ihan fiiliksissä; Tessan kanssa kisatut SM:t ovat olleet ennen kaikkea kokemuksena ihan mielettömän hienoja reissuja! Ei se tulos eikä lopullinen sijoitus niinkään, vaan se FIILIS :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti