lauantai 17. elokuuta 2013

EVL1

No se oli sitten ihan hyvä "maksullinen luokkatreeni": EVL1 pistein 267 :)

Anne Nokelainen tuomaroi kokeen. Kisattiin muinoin Tessan kanssa Nokelaisen kokeessa ja saatiin häneltä kolmas TVA:n arvoon oikeuttava ykköstulos, joten muistot Nokelaisen tuomaroimasta kokeesta olivat erityisen lämpimät -eikä ne ainakaan huonontuneet tämän reissun jälkeen ;) Kaikin puolin mukavan huumorintajuinen tuomari, jonka kehässä ei ole liian "vakava olo".

Liikejärjestys oli normaali, ja luokka laitettiin poikki ruudun jälkeen. Koirakoita oli EVL:ssa viisi, joten tauon aikana ehti hyvin käydä autolla huilimassa ennen uutta kehäänmenoa.

Ekana tehtiin siis paikalla istuminen ja makuu, molemmista saatiin 10. Näistä liikkeistä on vaikeaa mitään muuta odottaakaan kun Ria on vaan niin varma paikallaolija. Ainoastaan mietin etukäteen, että meneeköhän Ria naapuriohjaajan käskystä maahan (on tehnyt tätä treeneissä) tai että heittääkö paikalla istumisessa asennon epäryhdikkääksi lonkan päälle. Teki kuitenkin hyvin, turhaan mietin omiani.

Seuraaminen on todella huono, josta ansaitusti ainoastaan 7. Tein kehäänmenoa ennen virittelyt niin kuin olen tehnyt voittajan kokeissakin, ja Ria tuntui ihan normaalille itselleen. Kun mentiin kehään, niin tuli heti jotenkin sellainen tunne että koira on tekemässä ihan jotain muuta kuin seuraamista... Se teki näennäisesti töitä, muttei ollut oikeassa tunnetilassa. Hitaassa käynnissä paikka oli liian takana ja oikeastaan kaikki perusasennot olivat hitaita. Juoksuosuus oli paras. Mietinkin, että ei olla tehty juurikaan kehäänmenoja saatika seuraamisia nyt viime aikoina; oikeastaan kaikki treenit on aloitettu jollain sellaisella liikkeellä, jossa koira pääsee irtoamaan ohjaajasta. Ehkäpä ennen seuraavaa koetta otetaan muutamat kehäänmenot ja panostetaan myös työskentelyyn ohjaajan lähellä. Juokseminen ja ohjaajasta kaukana työskentely on niiiiin paljon kivempaa, mut ikävä kyllä tämäkin liike kuuluu suorittaa.

Zeta nollattiin. Liikejärjestys oli seiso-istu-maa. Seisominen oli tosi hieno ja terävä. Se olikin sitten niin siisti juttu, että Ria olis tehnyt kaikki jäävät seisomisena. Luulin, että meni istumaan kun näin sivusilmällä että niiasi, muttei ollutkaan sitten mennyt. Maahanmenokäskyyn ei reagoinut -sitä ei olla siis opittu edelleenkään, vaikka on normaalisti oikein tipahtanut maahan nyt viimeaikaisten treenien myötä. Mutta selvästi näkyy treenin puute. Ja viitsinkö edes tunnustaa, että tämä ollaan otettu kokonaisena liikkeenä kulmamerkkien kera ainoastaan kerran ennen koetta... Eli tietää missä syy osaamattomuuteen.

Luoksetulo 8,5. Se oli Rian luoksetuloksi hyvä! Rauhallinen odottaminen ja melko hyvät stopit; ei mitään "seinään pysähdyksiä" mut kuitenkin.

Ruudusta saatiin 9. Merkille mennessä teki pienen kaarron kohti ruutua, ja hetken jo luulin että oli merkannut ainoastaan ruudun eikä merkkiä. Meni kuitenkin hyvin merkille. Ruutuun hyvin, maahan nopeasti. Ruudussa maatessa oli nenä käynyt maassa (hyihyi!! Tätä en tosin itse huomannut eli on tehnyt sen jälkeen kun oon kävellyt ruudusta poispäin) ja loppuPA oli hiukka vino; näistä piste pois.

Tauon jälkeen Ria pääsi vasta oikeasti vauhtiin, kun oli ihanien noutojen vuoro ;) Ohjattu nouto, hyppynouto ja tunnari: kaikki kymppejä!! Onhan ne näyttäviä, mut en arvannut että oltais osattu esittää näin hyvää osaamista ensimmäisessä "kuninkuusluokan" kokeessamme! Ohjatussa tosin kävi pieni moka, jota tuomari ei kuullut: Ria piippas kun liikkuri vei kapuloita. On tehnyt sitä treeneissäkin ja ikävä kyllä koko ajan enemmän ja enemmän, mut tähän asti oon katsonut asiaa vähän läpi sormien...Nyt on kyllä puututtava tähän ennen kuin saadaan aikaiseksi ihan suuremman luokan ongelma. Hyppynouto oli sellainen Riamaisen innokas ja nopea, ja hyvin kesti kapulan heitonkin ilman steppailuja. Tunnari oli ihan super: lähti niin voimalla kapuloille, että pelkäsin koko homman menevän räiskimiseksi, mut nenä oli auki. Takaisin samanlaista haipakkaa. Sanalla sanoen: Upea!

Kauko-ohjaus ylitti odotukset: 9. Tekniikkapuhtaat vaihdot lukuunottamatta seiso-istu -vaihtoa, jossa tuli ihan himppusen eteenpäin. Kokonaisuus kuitenkin paras tähän astisista kisakaukoista.

Tuomarin loppukommentti "Teitä oli ilo katsoa" kruunasi kehässä olon. Se, että tekemisestä välittyy ilo, lämmittää mieltä ihan valtavan paljon! Nyt vaan lisää treeniä erityisesti luokan alkua ajatellen ennen seuraavaa koetta, joka on näillä näkymin 8.9. Tämä "luokkatreeniksi" tarkoitettu koereissu onneksi osoitti sen, että kokonaisuus on ihan hyvällä mallilla.

9 kommenttia:

  1. Onnea paljon!! Ootte te vaan päteviä!:) Upeeta!
    Minkälaista suunnitelmaa tohon piippaamiseen aattelit?

    VastaaPoista
  2. Sara: Kiitos onnitteluista! Mitä tulee tuohon piippaamiseen, niin oon ajatellut kokeilla paria eri juttua...

    - Kapuloista luopuminen: Jatkossa Ria saa katsoa kun ensimmäinen kapula viedään, mutta sen jälkeen sen on otettava katsekontakti -> paljon palkkaa kun luopuu kapuloista, ja on rehdisti kontaktissa.

    - Merkin arvon nostaminen: Ohjattua noutoa liikkeenä kapuloiden vienteineen, mutta toistaiseksi en päästä ollenkaan noutamaan. Superpalkkaa merkiltä. Nyt merkki on sellainen "pakollinen osa liikettä", eli arvo ei ole yhtä suuri kuin mitä kapuloiden arvo on.

    - Jos on tunne, että ääntä saattaisi olla jostain syystä tulossa, aion antaa ennakoivan "hiljaa" -muistutuksen (todennäköisesti joudun nyt alkuun antamaan automaattisesti). Jos käsky ei mene läpi ja ääni tulee, niin homma seis ja koira pois.

    Kokeillaan nyt alkuun näillä :)

    VastaaPoista
  3. Ja siis vielä selvennyksenä, että niin kuin arvata saattaa, niin ääni tulee kun kapuloita viedään ja odotus noutoon on liian korkea; siitä syystä nuo yllä mainitut voisivat olla ratkaisu ongelmaan. Toivottavasti :)

    VastaaPoista
  4. Hih, kiitti pikästä sepustuksesta Outi:) Kivaa jos päästään syksyllä yhdessä treenaamaan tokoa!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut!!! Onko videota koesuorituksesta?

    VastaaPoista
  6. Video on! Katotaan josko saisin ladattua, meillä meni kone ihan sekaisin kun siirrettiin kuvat/videot ulkoiselle kiintolevylle :( Mut video tulee blogiin jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
  7. Te ootte ihan tokotykkejä, ONNEA!

    Jospa päästäis järkkäämään jonkinlainen treeni johonkin väliin agilityssa?! Niin vaan mielelläni auttaisin sua ahdingossa :)

    VastaaPoista
  8. Tokoilu on hyvää terapiaan agilityahdinkoon :D Jatkakaa vaan samaan malliin! Kohta on tosissaan mietittävä sitä missikisaa..

    VastaaPoista
  9. ^ Tokossa saa sitä paitsi rahoilleen paljon enemmän vastinetta kuin agilityssa: agilityn kisamaksulla pyörähdät kehässä tekemässä suoritusta alle minuutin, tokossa saat tallata kehää hyvinkin jopa kymmenminuuttisen :D

    Kuka haluais viedä Rian missikisoihin? Mua ei kannata näyttelykehään laittaa, nimim.kerran kokeilin enkä mene toiste!

    VastaaPoista